Monday, September 9, 2013

Vieraskirjoitus: Eka Juhannus kotimaan kamaralla 31 vuoden jälkeen

Nyt syyskuussa on kiva muistella kesäkuuta ja juhannusta! 31 vuotta ehti vierähtää, ennenkuin pääsimme taas viettämään juhannusta kotimaani kamaralle! Saimme nauttia ihanasta  juhannusviikonlopusta loistavassa seurassa aivan ihanassa maalaistalossa kauniissa Montarin kylässä Nastolassa. Kiitos Pasille ja Sinikalle ja heidän suloisille tyttärilleen Amaralle ja Aadalle
sekä muille läsnäolleille!

Pasi ja Sinikka ovat kunnostaneet vanhan maalaistalon valtavalla työmäärällä ja tulos on kerrassaan upea. Pihapiiri on avara, mutta kuitenkin suojaisa, koska rakennukset ympäröivät pihaa kolmelta suunnalta. Se tuo mieleeni vanhojen elokuvien entisajan romanttisen maalaiselämän. Kuinka romanttista elämä silloin joskus maalaistalossa oli... meillä "kaupunkilaisilla" on siitä ehkä jonkin verran väärentynyt kuva. Talo on alunperin ostettu perheen lomakäyttöön. Nykyään Pasi ja Sinikka ja nuoret neidit viettävät paljonkin aikaa idyllisessä maatalossaan.
Vanhassa päärakennuksessa ovat hirsiseinät osittain kaivettu pinkopahvien jne. alta esiin. Vieläkin hirsien välisssä näkyvät sinne eristysaineeksi aikoinaan laitetut sammaleet. Osa seinistä on tyylikkäästi tapetoitu. Ja tähän idylliin me pääsimme viettämään juhannusta! 
 
 Saunominen kuuluu ehdottomasti juhannukseen, niinpä me naiset ja tytöt kirmaisimme illansuussa nauttimaan vanhan kiukaan makoisista löylyistä miesten valmistellessa grilliä. Kylläpä maistui saunan jälkeen suomalainen valko-olut jääpaloilla Pian tapaan. Asumme Itävallassa, missä olen oppinut tykkäämään valkoisesta vehnäoluesta. Perinteisesti se nautitaan sitruunaviipaleiden kera, minäpä juon olueni jäätävän kylmänä. Illan aikana Sinikka jopa leipoi ihanan mansikkakakun, joka kyllä kelpasi jälkkäriksi koko porukalle.  
 
 
Oli niin käsittämätöntä, miten valoisia Suomen kesäyöt ovat! Nukkumaan ei malttaisi millään mennä!
Ja se valtava kuu, joka juhannusyönä kiipesi taivaalle valaisemaan juhlijoita - ja me saimme olla osallisia tästä kaikesta ihananuudesta !

Muutakin kerrassaan kivaa löytyy Pasin ja Sinikan maalaistalon pihapiiristä -  :
sisustusliike majailee kunnostetussa navetassa ja tallin vintillä!

Liikkeen nimi tulee perheen ihastuttavien tyttöjen, Amaran ja Aadan, nimistä. Kauppa tarjoaa sisustajille niin ihania juttuja, että oli tosi kirpaisevaa, että lentäen Suomeen tulleina, emme voineet viedä mukanamme mitään niistä antiikkisista kaapeista ja pöydistä, mitä Pasi on ympäri Eurooppaa matkustellassaan löytänyt. Mutta kyllähän Villa Amaraadasta löytyy tyylikkäitä tarjottimia, lyhtyjä ja tyynyliinoja, lamppuja ja paljon, paljon muuta, jotka mahtuvat mainiosti matkalaukkuun.   
 
 
Kovasti alkoi tehdä mieli uudistaa työhuonettani kotona. Koska vietän välillä jopa viikonkin työpöytäni ääressä, siis kun teen etätyötä, haluaisin, että tunnen oloni siellä todella hyväksi.
Ja minulle siihen kuuluu olennaisesti sisustus. Rakastan vanhoja pöytiä ja kirjoituspöytiä. Villa Amaraadasta löytyisi juuri sellainen pöytä, tuoli ja lamppu, jotka haluaisin omaan tyohuoneeseeni!

Sain häärätä Villa Amaraadassa: kirjoitella hintalappuja, järjestää tuotteita paikoilleen jne. Voi, kun nautin siitä! Sisustusjutut ovat jo nuoruusvuosistani alkaen olleet niin mun juttuni! Jo silloin sisustin omaa huonettani, toivoin joululahjaksi tietyn valaisimen, maalasin seiniä jne. Miksi siitä ei kuitenkaan tullut koskaan ammattini... ehkä vielä ei ole myöhäistä!!
 
 Odotan jo kovasti, koska pääsen taas kotimaahani ja mielelläni kyllä jelppisin myös Villa Amaraadassa!
Liebe Grüße, P&P

No comments:

Post a Comment