Monday, February 9, 2015

Alkuvuosi 2015








Joulun vietämme perinteisesti Tahkolla. Tänä jouluna lunta riitti ja maisema oli kuin postikortti. Vastasatanut puhdas lumi ja 10 asteen pakkanen olivat juuri sitä, mitä tunnelmalliselta joululta voi toivoa. Lapset ovat jo sen verran isoja, että pukki kävi vain jättämässä lahjat oven taakse.
Tytöt kävivät rinteessä joulun pyhinä, kun taas aikuiset latasivat akkuja vain rentoutumalla.






Loppiaisena olimme Tallinnassa yhden yön matkalla. Valitsemme aina jonkin Vanhan kaupungin vanhassa rakennuksessa sijaitsevan hotellin. Hotellit on yleensä tyylikkästi toteutettu vanhoihin puitteisiin.





Tammikuun puolessa välissä oli Tukholmassa sisustusalan Formex-messut, jossa on hyvä käydä katsastamassa uudet ideat. Messut on helposti saavutettavissa ja näytteilleasettajia on ympäri maailmaa. Tällä kertaa messut eivät tarjonneet mitään järisyttävää uutta, mutta metalliset jutut mm. kuparin, messingin ja pronssin materiaaleilla ja väreillä toteutettuja juttuja oli paljon.




Tahkon lumisissa maisemissa jälleen helmikuun alussa. Aurinko paistoi ja rinteet upeassa kunnossa. Pehkubaarissa hillitön after-ski.