Friday, September 14, 2007

Elokuu 2007



Elokuu oli toimintaa täynnä. Ensin elokuun alussa serkku Itävallasta vanhempineen oli luonamme kylässä Nastolassa. Serkukset tulevat erinomaisesti toimeen keskenään ja tytöt suorastaan jumaloivat poikaserkkuaan.

Elokuun alussa vielä vietimme viikon Tahkolla.

Suuri tapaus oli sitten elokuun 16. päivä, kun koulut jälleen alkoivat ja meidänkin ekaluokkalaisemme aloitti koulun käynnin. Koulumatka Snellun ala-asteelle kulkee Sinebrychoffin puiston läpi.
Elokuussa pääsimme jälleen lähes kahden vuoden tauon jälkeen Nastolan saunaan. Sauna ei ole ihan kokonaan vielä valmis, mutta kylpemiskunnossa kuitenkin. Löylyt ovat edelleen entisenlaiset eli todella pehmeät ja miellyttävät, vaikka mm. kiukaan paikka on vaihdettu.
Itse asiassa sauna valmistui suunnitelmien mukaisesti perinteiseen Nastola-weekendiin, jolloin kokoonnumme kaveriporukalla talkoiden ja yhteisolon merkeissä Nastolaan. Kavereista perheineen oli iso apu, että saunominen toteutui.

Monday, September 3, 2007

Heinäkuu 2007

Heinäkuussa vietimme lomaa pääasiassa muualla kuin Nastolan Montarissa. Heinäkuun alussa olimme mökillämme Tahkovuorella. Sen jälkeen läksimme saaristoreittiä pitkin Kökarin ja Ahvenanmaan kautta Grisslehamniin Ruotsiin. Jo edellisenä kesänä menimme hieman pohjoisempaa saaristoreittiä pitkin ja koska matka oli onnistunut, halusimme tänä kesänä uudestaan. Ruotsin rannikko Norrtäljestä etelään on varsin viehättävää sekä maastoltaan, että maalaismaisemaltaan . Tulee ihan Vaahteramäet ja Melukylät mieleen siellä ajaessa. Kohteena meillä oli Ruotsissa Tukholma ja Waxholm, jossa vietimme muutaman päivän ja verestimme vanhoja Waxholmin muistoja. Waxholmista on kätevää mennä laivalla Tukholmaan ja välttää ikuiset suurkaupunkien ruuhkat ja pysäköintiongelmat.Samalla näkee Tukholman suurenmoista saaristoa huomattavasti paremmin kuin Ruotsin laivoilta. Täytyy sanoa, että kateeksi käy "hurreja" saaristosta ja sen elämästä. Vaikka meilläkin on saaristoa, niin kuitenkin Ruotsi vie voiton 100-0.




Ruotsin reissun jälkeen oli suuntana Viro, ja siellä uudet tuttavuudet Pärnu, Muhu ja Saarenmaa. Olimme etukäteen netin kautta tehneet varaukset yöpymispaikkoihin. Pärnussa olimme Rannahotel Scandicissa, joka on funkistyylinen rakennus Neuvostoajalta. Nykyisin ihan tyypillinen Scandic-hotelli. Muhun ja Saarenmaan majapaikat yritimme löytää mahdollisimman aidoista vanhoista maalaistaloista, jotka tarjoava maatilamatkailua. Netissä olevat tiedot ja kuvat eivät aina ihan vastaa odotuksia, mutta molempiin löytämiimme paikkohin olimme todella tyytyväisiä. Oli ruokokattoa, kiviaitoja ja vanhaa aitoa tunnelmaa muutenkin.
Vaikka etäisyys Helsingistä on autolla ajaen vain runsaat 100 km, on tunnelma ja ilmapiiri jotain aivan muuta. Lisäksi hintataso on todella edullinen ehkä majoituksia ja Viron laivoja lukuunottamatta












.

Kesäkuu 2007


Kesä tuli lopulta yllättäen ja isän ja lasten kotiuduttua etelä-Ranskasta oli aika suunnata katse omiin juttuihin. Alkukesän projektiksi muodostoi lasten leikkimökin rakentaminen aittaan. Katsoimme tällaisen leikkimökin järkevämmäksi, kuin rakentaa erillinen pieni mökki pihaan. Yleensä erilliset leikkimökit jäävät muutaman vuoden jälkeen toimettomiksi. Tytöt ovat innostuneita uudesta majastaan ja kaikenkaikkiaan se on varsin onnistunut ja palvelee leikkimökkikäytönkin jälkeen vaikka missä käytössä.




Tytöt aamiaisella oman aittansa edustalla





Leikkimökki odottaa kalusteita. Nukkekoti on jo paikallaan.
.