Friday, January 17, 2014

Tammikuu 17, 2014

Formex-sisustusmessut Tukholmassa ovat parhaillaan menossa. Esillä on kevään ja kesän 2014 sisustusideoita. Sisustuksessa trendit eivät muutu aivan niin paljon kuin esim. vaatealalla, ja siksi uusien teemojen hahmottaminen on vaikeampaa. Tämän kevään juttuja näyttäisivät edelleen olevan kalusteissa mustan ja harmaan värin yhdistäminen natureilleihin puun ja rottingin sävyihin. Yleensäkin musta on näkyvin väri esimerkiksi lamppujen jaloissa ja varjostimissa. Edelleen sisustusesineissä on paljon kirkasta metallia ja ns. köyhäinhopeaa sekä folioitua lasia.
Tässä jonkin verrran kuvia messuilta. Kuvat on puhelimella otettuja ja laatu ei siksi ole kummoinen.































Saturday, January 11, 2014

Tammikuu 11, 2014



Tässä on sisäkuvia Fredan liikkeestä. Tilat ovat toiminnallisesti haastavat kun etuosan myymälätilan jälkeen on vielä peräkkäin kolme pienempää huonetta, jotka ovat hieman eri tasossa ja lisäksi oviaukot ovat melko kapeita. Isompien huonekalujen kohdalla hankalaa. 
Kukkakaupan toimiessa myös tiloissa olemme yhdistäneet Villa Amaraadan pöytiä ja kaappeja myös kukkien ja kasvien esillepanoon.
Ensi viikolla on sitten messut Tukholmassa, josta toivottavasti saa jälleen hyviä ideoita.

















Thursday, January 9, 2014

Paluu arkeen

Joulu, Uusi Vuosi ja Loppiainenkin ovat jo takana. Lasten joululoma on ohi ja alkaa kevään odottaminen. Nyt pitäisi talven olla parhaimillaan, mutta ilma on kaikkea muuta kuin talvinen, kuten oli tilanne myös jouluna, jonka vietimme perinteiseen tapaan Tahkolla. Viime vuoden jouluna kärvisteltiin -25 asteen pakkasessa, kun nyt oli lämpöasteita, ei juurikaan lunta vaan vesisadetta.