Saturday, April 28, 2012

Huhtikuu 28, 2012

Onnistuin saamaan Olsson & Jenseniltä näyttävän näköiset ruukut. Isoin on 60 cm korkea.




Hieman vihreyttä ja  väriä tuovat muutamat kukat.




Thursday, April 26, 2012

Huhtikuu 26, 2012

Howard-ryhmän mallikappaleet tulivat tänään. Kaareva 3-istuttava sohva, väri v.rusk ja nojatuoli sekä rahi beigen värisinä. Näyttävät hyviltä.





Tässä kuvassa Olsson&Jensenin upea varjostimellinen kynttilänjalka patinoituneesta metallista.

Wednesday, April 25, 2012

Huhtikuu 25, 2012

Ensimmäinen aurinkoinen aamu Helsingissä pitkää aikaan. Sain otettua muutaman ulkokuvan Museokadun liikkeestä. Ikkunoiden suunta on aikalailla etelään sekä väli-ilmansuuntiin, joten aurinko paistaa sisälle koko päivän, silloin kun paistaa. Ikkunoissa on kalvot, jotka suodattavat valoa ja lämpöä, mutta samalla estävät hieman kadulta sisäännäkemistä, joka on huonompi juttu.







Monday, April 23, 2012

Huhtikuu 23, 2012


Viikonloppuna kävimme katsastamassa tilannetta Nastolassa. Lumet alkavat olla sulaneet pihalta ja levittämättömät sorakasat odottavat toimintaa.



Ensimmäiset krookukset pukkaavat pintaan, mutta muuten on vielä aika karun näköistä. Saimme poltettua aitan takana olleen viime kesäisen risukasan, vaikka aluksi näytti, että kasa on niin märkä, ettei polttamisesta tule mitään.

Friday, April 20, 2012

Huhtikuu 20, 2012

Museokadun liike jatkaa nyt sovitusti äitienpäivään asti ja sen jälkeen toiminta käynnistyy Nastolassa remontin viimeistelyllä. Kesäkuussa kaiken pitäisi olla valmista ja päästään kunnolla vauhtiin.
Tein eilen tilauksen Tolix-tuoleista Ranskaan. Ensimmäisen erän pitäisi saapua kesäkuun lopulla, joten Museokadulle ne eivät ehdi. Ympäri maailmaa oleva suuri kysyntä aiheuttaa pitkän toimitusajan pienehkölle tehtaalle, mutta Xavier Pauchardin suunnittelemia klassikoita kannattaa odottaa. Toinen klassikko eli Howard-tyylinen sohva, nojatuoli ja rahi sen sijaan ovat perillä toimittajan lupauksen mukaisesti viikolla 17, eli jo ensi viikolla.




Vielä on maalaushommia sekä sähkönvetoja jäljellä. Ilmalämpöpumput odottavat asennusta, mutta ne voidaan asentaa myöhemminkin. Vielä on kylmä, mutta auringon paistaessa sekä yläkerta, että alakerta lämpiävät nopeasti. Nastolassa on vielä lunta maassa, joten pihahommia ei oikein vielä voi tehdä.
Sunnuntaina menemme katsomaan, missä vaiheessa kaikki oikeastaan on.

Saturday, April 14, 2012

Huhtikuu 14, 2012

Huhtikuun 12 päivä avasimme Villa Amaraadan Pop-Up myymälän Töölössä, Museokatu 3:ssa. Olemme vanhassa pankkisalissa toukokuun puoleen väliin asti, jonka jälkeen siirrymme jälleen Nastolaan, missä remontoidut tilat alkavat olla valmiina. Museokadulla on tilaa 79 m2, joka rajoittaa tuotteiden esille panoa, mutta toisaalta tilaa on riittävästi promotaksemme toimintaa helsinkiläisille.
Nettikaupan yritämme saada auki myös mahdollisimman pian.