Wednesday, May 29, 2013

Kesä tuli äkkiä

Kesä saapui sitten äkkiä. Nurmikko on pitänyt jo leikata kahteen kertaan. Tuomet ovat kukassa samoin kuin hedelmäpuut. Viikonlopun kovat tuulet kuitenkin  irrottivat kukintoja ainakin tuomista ja mahdollisesti kukinta ei ole niin näyttävää kuin aikaisempina vuosina.




Meillä on luumupuita, jotka kukkivat jo ennen omenapuita ja kirsikkapuita.


Isä ja Aada tekivät parin päivän tripin Tahkolle laittamaan paikkoja kesäkuntoon ja samalla Aada pääsi kalastamaan. Virvelillä tuli tämä pieni hauki, joka kuitenkin päästettiin takaisin veteen kasvamaan isommaksi.


Mato-ongellla tuli pari ahventa, jotka sitten paistettiin grillissä halsterilla ja syötiin.




Illalla oli aivan tyyntä ja pilvet ja muut kuvajaiset piirtyivät tyynen Syvärin pintaan. Lisäksi taivas oli erikoisen värinen, joka ei kuvissa kuitenkaan oikein näy.


Laiturin tikkaat ovat paikallaan ja muutamia kesäkukkia ruukuissa.

Tuesday, May 7, 2013

Keväinen viikonloppu

Ensimmäinen viikonloppu, kun kevättä oli jo vähän ilmassa. Sunnuntaina kuitenkin satoi jo vettä.
Nyt olemme saaneet myymälän jotakuinkin kuntoon ja tavarat paikoilleen, vaikka vieläkin laatikoita on varastoissa. Pidimme kokeiluluontoisesti viikonloppuna ovet auki ja testasimme kaupan toimintaa. Vielä tarvitaan teiden varsille opasteita ja piha-alueella on edelleen tekemistä, mutta muuten alkaa olla valmista. Mielenkiintoista oli, että sisällä kaupassa oli kylmempi, kuin ulkona, mutta laittamalla kamiinaan tuli, ilmalämpöpumppu päälle ja vielä petroolilämmitinkin, niin alkoi olla siedettävää.
Tässä muutamia sisäkuvia järjestelyjen keskeltä.